perjantai 27. heinäkuuta 2012

Kännykkäsovelluksia kier(t)oiluun

Olen yrittäny ladata melkein viikon ajan FemCarea Nokian verkkokaupasta, mutta ikävä kyllä asennuksessa tapahtuu aina jokin virhe. Yritän ladata sen myöhemmin uudestaan, jos sillä kertaa asennus onnistuisi. Toivottavasti. Jos jotakuta kiinnostaa niin kokeilkaa itse ladata ja ilmottakaa onnistuko!

Olen kerännyt puhelimeen jos minkäkinlaisia sovelluksia. Ikävä kyllä kuukautiskiertoon liittyen sovelluksia - ja etenkin ilmaisia sellaisia - on melko vähän ainakin omaan puhelimeeni ja FemCare olisi vaikuttanut mukavalta lisältä. Ajattelin kuitenkin jos kertoisin oman mielipiteeni näistä parista ohjelmasta, jotka latasin omaan käyttöön. Olisin kuitenkin halunut jonkinlaisen enemmän kalenterin tapaisen ohjelman.

Android-puhelin olisi varmaan ollut monipuolisempi ja siinä olisi ollut paremmat
ohjelmat. Melkein jo kaduttaa, että piti ostaa Nokia etenkin niiden irtisanomisien jälkeen.







pTrack - ilmainen


Ollut pääosin käytössä nyt viimeaikoina.

Ohjelmaan pitää laittaa keskimääräinen kiertoaika, jolloin pTrack laskee milloin seuraavat kuukautiset tulevat. Ohjelma laskee myös kiertopäivän perusteella ovulaation ajankohdan ja on nähtävissä ohjelmasta ovulaatiopäivänä. Muistiin voi merkitä oman mielialan, vuodon määrän, muita oireita, painon ja muuta. Mieliala ja vuotomäärät näkyvät numeroilla. Tehtyjä muistiinpanoja ei voi poistaa.

Plussat

  • Kuukautispäivän ja ovulaation arviointi
  • Omat muistiinpanot ja ohjelman oma muisti
  • ILMAINEN

Miinukset
  • Numeroiden selityksiä ei ole missään vaan ne täytyy muistaa itse
  • Ovulaatio näkyy vain ovulaatiopäivän lähettyvillä
Tähdet: ***









Fertility Calendar - 7,00 €

Latasin ohjelman kun se oli vielä ilmainen mutta nyt hinta on pompannut 7 €:n. Sauoraan sanottuna aikamoista rahastusta.

Ohjelmaan täytyy syöttää pitkä ja lyhyt kiertoväli, jonka jälkeen valitaan päivä jolloin viimeiset kuukautiset alkoivat. Ohjelma laskee milloin mahdollisesti tärppäisi parhaiten ja päivämääräväli näkyy hetken aikaa näytöllä. Päivämäärät lähentelevät yleensä noin 10 päivän kieppeillä, joten mitenkään erityisen tarkka mittari ei kuitenkaan ole. Soveltuu todennäköisesti parhaiten luomuehkäisytarkkailuun sellaiselle, jonka kuukautiset ovat melko säännölliset.Eikä tässä ole mitään kuukautisten laskettua alkamispäivää. Pelkästään arvio ovulaatiosta.

Päivien valitseminen on hiukan ärsyttävää kosketusnäytöllä, mutta sovellus on silti kohtuullisen toimiva vaikkakin visuaaliselta puoleltaan melko kehnosti toteutettu. Maksullisuus ärsyttää myös. Päivät voisi hyvin laskea itsekin ja mielestäni 7 € on turhan kallis hinta tälle sovellukselle.


Plussat
  • Ovulaatiopäivät heti näkyville
  • Vaihteluvälin arviointi

Miinukset

  • Ulkoasu on karsea
  • Maksulliseksi muuttuminen ja KALLIS uusi hinta
  • Ei näytä arviota kuukautisten alkamiseen
Tähdet: **½

Edit: //Ulkoasupäivitystekstiin. Känny teki tenän. Muita kuulumisia lisää myöhemmin ;)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti